Leino, Eino: Ének a hómezőn (Hyvä on hiihtäjän hiihdellä Magyar nyelven)

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,

kun hanki on hohtava alla,

kun taivas kirkasna kaareutuu -

mut hauskempi hiihtää, kun ruskavi puu

tuul ulvovi, polku on ummessa

ja tuisku on taivahalla.

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,

kun ystävä häll on myötä,

kun latu on aukaistu edessään -

mut parempi hiihdellä yksinään,

tiens itse aukaista itselleen

ja yksin uhmata yötä.

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,

kun tietty on matkan määrä,

kun liesi viittovi lämpöinen, -

mut sorjempi, uljaampi hiihtää sen,

joka outoja onnen vaiheita käy

eikä tiedä, miss oikea, väärä.

Ja hyvä on hiihtäjän hiihdellä,

kun riemu on rinnassansa,

kun toivo säihkyvi soihtuna yös -

mut käypä se laatuun hiihtäjän myös

hiki otsalla, suurissa suruissa

ja kuolema kupeellansa.

Pompás siklani sítalpon,

ha a hómező szikrázva ragyog

s derűs égbolt pergeti bő sugarát –

De még gyönyörűbb, ha recsegnek a fák,

ha bömböl a szél, elzárva a tér

s az égen hózivatar kavarog.

Pompás szállni a sízőnek,

ha mellette barátja repül

s csupa tárt és fürge csapásra akad –

De szebb, ha magának kell utakat

vágni, amerre robogni akar

és úgy dacol az éjben, egyedül.

Pompás siklani sítalpon,

aki tudja: előtte mennyi az út,

s ha feléje meleg tűzhely szeme néz –

De csábítóbb s így száll a merész:

ha a végzettel harcolni kell

és sose tudja, hogy hova jut.

És pompás szállni a sízőnek,

ha lelke örömmel van tele

s elébe világít a fáklya-remény –

De úgy is lehet ám, hogy az ég peremén

sötétlik a gond… veríték veri ki

és a halál rohan vele.